...onnistuin jotenkin riuhtaisemaan itseni ja syöksyin heidän hotellihuoneensa oven läpi (ainakin osin) omaan pimeään huoneeseeni, jonka nurkassa kyyhötti jähmettyneenä shokissa ja itkuissaan nykivä Riikka puoli-istuvassa asennossa. Samantien parvekkeelta kuului meteliä ja sitten alkoi kauhuelokuvamainen episodi: Marmarin iso verinen pää hakkasi vasten helisemässä olevaa hotellihuoneen parvekkeenoven lasia niin, että hämärässäkin erotti isoimmat veriroiskeet. Kädessään hänellä oli yhä vertani janoava välkähtelevä stiletti, toisessa kädessä mitä ilmeisimmin pistoolinkaltainen esine. Revin hysteerisen, mutta pelottavan hiljaisen Riikan ylös ja nyökkäsin kerran kohti ovea. Sitten pakotin hänet sekopäiseen surmanjuoksuun rappusia pitkin kohti hotellin aulaa. Ehdimme ennen hotellista poistumistamme kuulemaan takaa-ajoon sännänneiden Marmarin ja Omarin hullunraivoisan karjumisen. Juoksimme henkemme ja kaiken mahdollisen edestä kohti puolen kilometrin päässä kuun valossa välkehtivää autiota rantaa, kertaakaan taaksemme katsomatta...