...kunnes kompuroimme juuri sheikkipimeälle Välimeren rannalle. Muutaman ravun syrjään potkaistuani Riikka totesi lakonisesti niiden olevan skorpioneja, eikä kumpaakaan naurattanut. Tässä kontekstissa niin tietysti piti ollakin. Pysyttelimme mahdollisimman lähellä rantaa, vähäisten näköesteiden katveessa niin, että ainoastaan merirosvot sekä Muammar Gaddafi olisivat tuurilla kyenneet meidät yllättämään. Ajatustemme hieman valjettua päätimme yrittää löytää yön viimeisimmiksi tunneiksi majapaikan. Hyvin varoen palasimme asutuksen liepeille ja aloimme huomaamattoman vaelluksen läpi laitakaupungin. Luulimme olevamme hyvinkin suojassa, kunnes vanha mersutaksi päräytti pitkät suoraan kohti ja tööttäsi kuin afrikkalaisen pappanorsun panema beduiini kevätauringossa. Näimme vilaukselta kuskin leveän voitonriemukkaan hymyn ja tajusimme, että talojen seinien myötä hiipiminen oli turhaa. Nyt vain nopeasti se jokin huone jostakin loukosta, Riikalla sentään oli visa-kortti hallussa...