(otsikko ja sisältö ovat sanasta sanaan peruskoulun 7. luokan oppilaan aineesta 80-luvun alussa)

 

Vapaa!

Börje on 21-vuotias erilainen nuorukainen. Hän on masokisti, vegetaristi, homoseksuaalinen juutalaiskaveri, jolla on isot korvat ja nauriinmuotoinen pää. Hän joutui kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankilaan sekaannuttuaan isoisäänsä. Mutta nyt Börje on sovittanut tekosensa ja päässyt vapaaksi. Häntä haastattelee radion nuoriso-omatunto Anneli Tentukka.

A.T.: "Miltä sinusta, Börje, nyt tuntuu, kun olet päässyt vankilasta?"

B: "Olo on kuin satiaisella. Kaikki tuntuu uudelta, ennennäkemättömältä, mutta tämä haju on pökerryttävää."

A.T.: "Sinun vanhempasihan eivät enää ole elossa. Onko tämä seikka lisännyt vapaudentunnettasi?"

B: "Joo, mutsi kuoli häpeään, kun paljastui, että olen hieman erilainen kuin muut ikäiseni. Ja isäähän mulla ei varsinaisesti ole ollutkaan. Mä olen saanut alkuni koeputkessa. Mutta ei tämä vanhempien puuttuminen mitenkään sanottavasti lisännyt vapaudentunnettani. Jouduin hankkiutumaan töihin varsin nuorena ja samalla piti käydä koulua ja jotenkin maksaa asunnon vuokra. Jouduin myös huolehtimaan jonkin verran poikakavereistani rahallisesti. Vapaus on minulle melko outo sana."

A.T.: "Mitä sinä ajattelit, kun katselit kaltereiden takaa vapaaseen maailmaan?"

B: "Linnunpaskaa. Kalterikon ulkopuolella olevalla ikkunalaudalla oli mahtava mustavalkoinen keko lokkien, sorsien, varisten ja muiden sellaisten lintujen ulostusta. Se peitti näkyvyyden ulkomaailmaan niin täydellisesti, että selliini ei koskaan paistanut aurinko.."

A.T.: "Olet nyt kuitenkin vapaa. Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?"

B: "Olen ajatellut pyrkiä lastentarhaan harjoittelijaksi. Oikeastaan muuta vaihtoehtoa minulla ei olekaan."

A.T.:"Kiitoksia sinulle, Börje, tästä haastattelusta. Toivottavasti tämä antoi monille aihetta harkita vapauden arvoa ja vapaana olemisen ihanuutta."

 

 (arvosana 9)