Äitini kaapii kepinpalasella ja pyyhkii ruoholla kakkaa pyllystäni Kallion kirkon juuressa olevalla nurmella, muutaman pensaan puoliksi suojaten meitä aurinkoisena elokuun alun päivänä vuonna 1973. Monituntinen bussimatka Savon seutuja kierrellen ja muita kesälapsia mukaan noutaen takaisin Helsinkiin oli kuumana päivänä 5-vuotiaalle pojalle liikaa huolimatta paikasta etupenkillä. Pidättelin itkua, kun äitini tuli hieman myöhässä hakemaan minut päätepysäkiltä Ensimmäiseltä linjalta. Olimme pari vuotta aiemmin muuttanut äitini kanssa Kallion Kurviin, Hämeentie 48 C-rappuun.

 

Menomatkalla Putikkoon, jossa vietin koko kesän, olin unohtanut vaihtaa bussia Savonlinnassa ja bussikuski vei minut ystävällisesti omaan kotiinsa. Tämä mukava mies tarjosi hopeatoffeeta, mitä oli jostain syystä hänellä koko laatikollinen. Kotinsa verannalla heilui kevyessä tuulessa pullonkorkeista rakennettu verho; oli varmaan kaikki tuolloin myytävien virvoitusjuomien korkit kurottu yhteen ja kävin ne kaikki läpi jatkokyytiä odottaessani; Ananaspalmasta Kippariin, Siff-colasta Hopeapukkiin...

Pienen seikkailun jälkeen pääsin perille maatilalle, jossa tulisin koko kesän viettämään. Minut oli valittu Pelastakaa Lapset ry:n välityksellä huono-osaisten perheiden lapsille sovittuihin kohteisiin.

 

Kesä meni muiden kesälasten kanssa touhutessa ja mm. perehtyessä sukupuolielämän alkeisiin, joita pari vuotta vanhemmat kotkalaiset ”isot pojat” Tero ja Mauri minulle asiantuntevasti opettivat. Opin mm. sen, että naisella on alapäässä kolme reikää ja niistä keskimmäinen on paras. Tämän käsitykseni kumosi suureksi hämmästykseni vasta luonnontieteen oppikirja kouluun mentyäni.

Opin paimentamaan lehmiä, kalastamaan mato-ongella, poimimaan mansikoita ja tekemään niistä makoisan lautasellisen lisäämällä maitoa sekä sokeria. Opin miten poikien kesken voi harrastaa seksiä, kun puolipimeässä aitassa leveällä laverilla minut pyydettiin isojen poikien kanssa kolmanneksi pyöräksi. En ollut varma, pitikö minun kosketella omaa, vai edessä olevan alapäätä. Joka tapauksessa kokemus oli oudommasta päästä, enkä saanut minkäänlaista nautintoa. Meillä kaikilla oli vaatteet päällä. Tero ja Mauri vain kikattivat kolmen lusikassamme. Myöhemmin kesällä oli vuoro kikkelin anatomian opetukselle. Viihdyin kuitenkin paremmin Susannan kanssa, hänen kanssa olimme samanikäisiä. Kerran Tero ja Mauri kaappasivat Susannan marjamökin luona, pitelivät käsistä ja jaloista kiinni avuttoman tytön ihmetellessä, mitä nyt tapahtuu. Pojat käskivät minua riisumaan hänen shortsinsa, mutta en uskaltanut koskeakaan Susannaa. Jähmetyin seuraamaan vierestä, kun isot pojat kourivat häntä hetken. Tapahtumasta ei koskaan puhuttu sanaakaan, eikä se tuntunut vaikuttavan kehenkään millään lailla. Kesän myötä viihdyin yhä enemmän Susannan seurassa, valokuvissakin poseerasin pojista hieman etäällä hänen kanssaan. Minä nukuin aitassa Susannan kanssa, isot pojat toisessa huoneessa ja aitan päädyn pienimmässä huoneessa höperö Maija, joka oli isäntäperheen lähisukua. Kävin usein Maijan luona, joka ei juurikaan poistunut pesästään. Kerran Maija ojen minulle omenan, jonka otin vastaan kohteliaasti kiittäen. Tajusin samalla mitä vahinkoa olimme tehneet omenasadolle leikkiessämme sotaa: katsoimme jakson Lapin sotaa käsittelevästä tv-sarjasta ”Alppikengistä jäljet vain jää” ja sen innoittamana menimme sotimaan omenapuiden luo käyttäen ritsan panoksena pieniä raakoja omenia. Ammuimme toisiamme hurmoksessa maagisesti pimenevässä kesäillassa ja kivusta välittämättä. Itkut itkettiin tyynyä vasten nukkumaan mennessä. Ja kun saimme selkäämme puoliksi hävitetyn omenasadon johdosta. Koko kesän aikana näin Maijaa vain kerran aitan ulkopuolella, kun me kesälapset menimme yhdessä pesemään hampaita aitan taakse, kuten meillä oli tapana ilta-auringon sarastaessa lehminiityn toisella puolen, rannan ja saunamökin suunnalla. Maija pissasi kyyryssä hymyillen ja me vain jatkoimme hampaiden harjausta. Tilanne tuntui kestävän ikuisuuden. Sitten me pojat pissasimme samanaikaisesti Maijan vielä kykkiessä edessämme. Teimme sen aina yhdessä yrittäen saada pissakaaren mahdollisimman korkealle. Minulla roiskui välillä päälleni, kun yritin antaa kaikkeni.

Sain soittaa äidilleni pari kertaa kuukaudessa, isäni kävi kerran tapaamassa. Menimme ostamaan huoltoasemalta kahta eri makua isoja leijona-pastilleja. Jännempää oli odotella maitolaiturilla postin tuloa. Se oli niin jännää, että joskus odotimme jopa tuntikausia, sillä kovin tarkkaa aikaa ei koskaan voinut tietää. Kun posteljoonin polkupyörän synnyttämä pölypilven nousi melkein puolen kilometrin päässä mutkaista hiekkatietä, oli jännitys huipussaan. Onnekaita olivat he, jotka saivat postia kotipuolesta. Minä olin onnellinen, kun muutaman kerran kesässä sain postia Raili-tädiltä ja mummoltani. Kirjekuoressa oli tavallisesti markan tai viiden markan seteli. Toinen melkein yhtä jännittävä elämys oli, kun kauppa-auto kerran viikossa tuli kapeaa leppien reunustamaa pihatietä pientä mäkeä ylös aivan pihamaalle. Kaikkien makeisten joukosta jostain kumman syystä kesän suosikiksi valikoitui purkkalaatat, joiden mukana oli iskelmätähti sekä kappaleen sanoitus. Jäin miettimään, tarkoittiko Juha Watt Vainio sanoituksessaan keskikaljaa vai keskijalkaa, jonka sanan isot pojat olivat minulle opettaneet. (keskikalja oli sanana tutumpi; olinhan saanut sitä maistaa isäni valvonnassa jo 4-vuotiaana, irvistänyt ja pyytänyt lisää). Suosikkini oli kuitenkin Carolan ”Herrojen kanssa metsän laitaa”, jota sainkin kuulla kaupunkiin palattuani radiosta. Kesään kuului oleellisena osana autokisa: latoon johtavan ajoliuskan yläpäästä laskettiin metallisia (muovisethan eivät juuri liikkuneet) kaikennäköisiä pikkuautoja ja voittaja luonnollisesti oli se, jonka auto körötteli pisimmälle. Isot pojat taisivat hieman fuskata, niin harvoin onnistuin voittamaan. Mutta kun se voitto tuli, riemu oli rajaton. Kesä oli kaikkiaan hieno elämys, vaikka ikävä äitiä, isää, Raili-tätiä ja mummoa kohtaan kalvoi välillä tosi pahasti ja itkeä vollotin. Isäntäperheen äitiemo Aino otti silloin minut syliin kiikkutuoliin ja pyyhki poskiltani kyyneleitä. Siinä keinuessa sitten rauhoituin ja olin valmis lähtemään muiden mukana uimaan. Mielialani vaihtelivat kovin. Koko kesästä jäi tunne kuin alakuloisesta, mutta paikoin hurjan mielenkiintoisesta seikkailusta. Kesän lopulla aloin kuitenkin jo väsymään ja entistä enempi kaipasin kotiin. Osasin kirjoittaa melko hyvin 5-vuotiaaksi, minulle oli valmiiksi kirjoitettu kirjekuoriin tärkeimmät osoitteet ja liimattu postimerkitkin. Tällaisen kirjeen lähetin Raili-tädille, mummolle ja Otti-koiralle. Olin jostain syystä antanut sileäkarvaiselle kettuterrierin pennulle nimeksi Otti, kun Raili ja Tyyne-mummo soittivat Tampereelta ja minulle sellaisen kunnian antoivat. Myöhemmin tuli ilmi, että Ruotsissa on samanniminen sirkuskoira. Näin Otista unta, kuvittelin sen jopa asumaan pieneen yksiöömme Hämeentie 48:ssa. Äitini oli aiemmin kirjoittanut, että vasta keväällä hankkimamme Mumi-marsu oli kuollut epäselvissä olosuhteissa piilouduttuaan jääkaapin taakse. Myöhemmin sain tietää, että äitini oli suutuspäissään survonut sen lattiaharjalla hengiltä. Otti olisi jo senkin takia enemmän, kuin tervetullut.

Elokuun alussa eloni kesälapsena sai ikäviä käänteitä: huomasin minulta hävinneen pikku kukkarostani rahaa. Myös tyynyn alla pitämäni maitohammas oli kadonnut. Mummolta ja tädiltäni saamani muovinen iso laskuvarjohyppääjä oli pysyvästi jäänyt kiinni puuhun. En mennyt enää postia vastaan ja kauppa-auton käynnit aiheuttivat vain surua, kun sitä karkkirahaa ei ollut...