Vuoden 2001 syyskuun 14. päivänä omena putosi päähäni. Asuin idyllisellä Sääskikujalla paritalon eteläpäädyssä, kirsikka- ja omenapuiden kattamalla tontilla. Nurmikkoista pihaamme reunusti hyvinhoidettu puutarha-aita, sekä yksi kookas omenapuu ja pienempi kirsikkapuu, joiden katveessa minulla oli tapana siemailla viiniä tahi olutta, aina aamunkoittoon asti. Tuuli oli kohtalainen, lentoliikenne hiljentynyt(kyllä, ne pirulaiset olivat rakentaessaan uutta kiitorataa asettaneet väliaikaisen reitin suoraan kattomme päältä). Omena se kuitenkin oli, joka päähäni putosi.

"Hei, varmaan et usko tai pelästyt, mutta kuuntele, ole hyvä". Mitä vittua? Omenan putoaminen syksyllä hyvinhoidetulla porvarillisella asuinalueella ei ole mikään erityinen ihme. Mutta tämä ääni ei kuullostanut naapurilta, ei keneltäkään. Se itse asiassa ei ollut ääni, vaan minua puhuteltiin sisältäpäin.

...(jatkuu piakkoin)...